Asiakastarina

Höyrytys Vestaksen tuulivoimapuistossa Pohjanmaan Mutkalammilla, Suomi

1) Voitko kertoa hieman kuka olet, ja työstä Mutkalammin tuulivoimapuistossa?

– Olen Jimmy Nielsen, ja työskentelen Site Managerina täällä Vestaksen tuulivoimapuistossa Mutkalammilla. Vestas rakentaa 69 tuulivoimaturbiinia asiakkaallemme NEON:ille täällä Mutkalammilla, ja meillä on vastuu koko projektista. Tämä on ensimmäinen kerta, kun toimimme näin isolla mittakaavalla. Vestas vastaa koko tuulivoimalasta, me olemme rakentaneet tien, perustukset, koko infrastruktuurin, kaikki sähköliitännät ja vastaamme itse tuulivoimaturbiineista.

Site Manager Jimmy Nielsen valvoo 69 tuulivoimaturbiinin asennusta Pohjanmaan Mutkalammilla vakain käsin.

2) Olen ymmärtänyt että tästä on tulossa Suomen suurin tuulivoimapuisto Vestaksen 69:llä tuulivoimaturbiinilla. Kuinka pitkällä projekti on tällä hetkellä, ja milloin se valmistuu?

– Aloitimme rakennusprojektin kesällä 2020 rakentamalla ensin tien ja muita perustuksia. En ollut itse mukana tässä alkuvaiheessa, sillä itse tuulivoimaturbiinit ovat erikoisalaani. Tammikuussa 2022 aloitimme tuulivoiman rakentamisen, ja maaliskuussa saimme valmiiksi ensimmäisen tuulimyllyn. Saamme koko projektin valmiiksi heinä-elokuun vaihteessa, jolloin kaikki 69 tuulimyllyä ovat pystyssä. Meillä on neljä isoa nostokurkea käytettävissämme, ja työskentelemme kuutena päivänä viikossa, myös yöt läpeensä. Vuoden 2022 aikana tuulimyllyt liitetään suomalaiseen sähköverkkoon ja luovutamme projektin asiakkaalle ja Vestaksen huolto-osastolle.

3) Teillä on tuulivoimapuistoja ympäri maailman, ja kohtaatte erilaisia äärimmäisiä sääolosuhteita rakentaessanne. Millaiset haasteet ovat tavanomaisimpia silloin kun rakennetaan talviolosuhteissa?

– Talvella tuulee paljon, ja jos on kylmempää kuin -20 C emme voi tehdä asennustyötä. Myllyt voivat kyllä pyöriä, mutta työmiehemme eivät voi työskennellä siellä ja on myös vaikea tehdä asennustyotä kun on paljon lunta ja jäätä. Se on mahdollista, mutta vie paljon enemmän aikaa silloin. Koska edelleen on täysi talvi päällä, olemme valmistautumisvaiheessa. Tuomme osia työmaalle, kuten teriä, torneja, sähkökaapeleita, ja valmistelemme osia, sekä asennamme ensimmäisiä torneja niihin kohtiin missä ei tuule niin paljon. Viikolla 12 alkaa täysi asennustyö, ja silloin saapuu ensimmäinen nostokurki tänne työmaalle. Silloin toivomme mukaan lumi ja jää on jo poissa ja on vähemmän tuulista. Olemme menossa kohti parempia säitä ja suunnitelmissa on työskennellä täysillä huhtikuusta elokuuhun.

4) Millaisia vaihtoehtoja on lumen ja jään poistamiseen silloin kun rakennetaan tuulivoimalaa?

– Tähän on useita erilaisia tapoja, mutta meillä täällä työmaallamme AMP ovat höyryttäneet ja puhdistaneet tuulimyllyjen perustukset. Perustukset koostuvat betonista olevasta kuopasta, johon asennetaan 30–35 metallista tasaustukea. Näiden päälle asennetaan tuulimylly. Talvella on ongelmana on se, että nämä kuopat täyttyvät jäästä ja lumesta, eikä ole helppo homma saada niistä pois. Tässä käännyimme AMP-yrityksen puoleen, ja he käyttivät liikkuvaa höyrykehitintään, niin että lumi ja jää saatiin poistettua, ja pystyimme asentamaan tasaustuet. Näin meidän oli mahdollista pystyttää ensimmäinen tornimme.

Lumen valtaama tuulimyllyn perustus ennen AMP-yrityksen suorittamaa puhdistusta.

5) Milloin olitte AMP-yritykseen yhteyksissä ensimmäisen kerran?

– Tiesin, että he olivat tehneet yhteistyötä Destian kanssa BOP-vaiheessa, kun perustukset valettiin. He käyttivät silloin AMP-yritystä lumen ja jään poistamiseen rautavahvistuksista. Tutustuimme erilaisiin vaihtoehtoihin, mutta päädyimme siihen, että AMP olivat meille paras ja edullisin vaihtoehto.

6) Onko teillä erityisiä haasteita tänä talvena?

– Meillä ei ole tänä vuonna mitään erityisiä haasteita. Emme ole joutuneet keskeyttämään töitä lumen ja jään takia, mutta se toki johtuu myös siitä, että meillä on ollut AMP apunamme. Tästä syystä lumi ja jää eivät ole olleet työmme etenemisen esteenä. Meillä on ollut useita projekteja, joissa olemme vasaran ja talttojen kanssa yrittäneet saada jään pois perustuksista, mutta se vie pitkän aikaa eikä ole mukavaa työtä asentajillemme. Nyt AMP käyvät meillä kaksi kertaa viikossa muutama päivä ennen kuin teemme asennuksia, ja ennen kuin ehtii taas sataa uudelleen lunta.

7) Miten kuvailisit AMP-yritysten työskentelyä?

– He ovat ammattilaisia ja ovat työskennelleet täällä Vestaksen työmaalla aiemmin ja tietävät miten täällä toimitaan. Heidän kanssa on helppo keskustella, ja he tiedottavat minulle suoraan mitä ovat tekemässä. Tiedän koko ajan missä he liikkuvat, milloin työ valmistuu jokaisen perustuksen kohdalla ja milloin he ovat valmiita lähtemään kotiin.

Höyrytetty ja puhdistettu tuulivoimaperustus valmiina asennustöitä varten.

8) Kenelle suosittelisit AMP:n höyrytyspalveluja jäänpoistoon?

– Tiedän, että he ovat työskennelleet BOP:n kanssa ja perustusten valamisessa tuulivoimateollisuudelle aiemmin, mutta en tiedä onko kilpailijoillamme samanlaisia järjestelmiä kuin meillä. Mutta höyrytys sopii oikein hyvin kaikkiin rakennusalan projekteihin, missä halutaan saada jää pois nopeasti ja tehokkaasti.

Höyrytetty ja puhdistettu tuulivoimaperustus valmiina asennustöitä varten.

9) Haluaisitko lisätä vielä jotakin?

– Olen erittäin tyytyväinen AMP-yrityksen työnjälkeen, eikä minulla ole mitään negatiivista sanottavaa. He ovat ystävällisiä, avoimia ja hyviä yhteistyökumppaneita.

Huom! Tehtävän suorittamisen aikana yritys käytti nimeä Ammattipojat. Vuonna 2022 muutimme yhtiön nimen AMP Services Ab Oy:ksi ja tuotemerkin AMP:ksi.

Meillä on ratkaisu miten hoitaa jään sulatus parhaalla mahdollisella tavalla. Ota meihin yhteyttä!